skip to Main Content
Kaikkialle Ulottuva Vaikutus

Kaikkialle ulottuva vaikutus

Raamattu on ollut suurin innoituksen lähde läntisen taiteen kehityksessä nykyaikoihin asti (kuten keskustelimme viime viikon Raamattu tietämättömille -sarjassa Upper Roomissa Amsterdamissa). Raamatun henkilöiden, teemojen ja tarinoiden tuntemisen puute näin ollen köyhdyttää kulttuuria ja koulutusta sekä anastaa taiteen katsojilta oikean ymmärryksen.

On totta, että Egyptin, Mesopotamian ja Kreikan taide heijastivat kehittyneitä sivilisaatioita, kun Vanhan testamentin tarinoita vielä elettiin; Uusi testamentti tapahtui loistavien roomalaisten taiteellisten kehityksien taustaa vasten; ja rikkaat kreikkalaiset ja roomalaiset luonnon tarkkailun taiteelliset perinnöt kadotettiin vuosisatoina, joita kutsuttiin usein ‘pimeäksi keskiajaksi’. Ja ne löydettiin uudelleen aikana, joka tuli tunnetuksi renessanssina.

Tämän menetyksen taustalla oli käsky olla tekemättä kuvia (2. Moos. kirja 20:4). Tätä jaetta on luettu joissakin juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin virtauksissa kaikkien kuvaavien taidemuotojen kieltämisenä, jottei niitä käytettäisi epäjumalanpalvelukseen. Kuitenkin samassa kirjassa luemme ohjeita kahden kerubin tekemisestä liitonarkulle taotusta kullasta (2. Moos. 25:22) ja kerubien taiteellisten kuvioiden tekemisestä temppelin verhoille (2. Moos. 26:1). Tämä johti väitteeseen, että vain kuvat, jotka oli tarkoitettu epäjumalanpalvelusta varten, olivat kiellettyjä.

Sen jälkeen kun Rooman valtakunta omaksui kristinuskon, kysymys taiteesta kirkoissa johti rajuihin kiistoihin. Kun paavi Gregorius Suuri otti kantaa asiaan myöhään 500-luvulla julistamalla, että ‘maalaus voi tehdä lukutaidottomille saman kuin kirjoitus voi tehdä lukutaitoisille’, hän tahtomattaan auttoi luomaan sen, mistä tuli Suuri skisma itäisten ja läntisten kirkkojen välillä. Idässä kaksi eri osapuolta halusi saada vallan. Ikonoklastit (kuvainraastajat), jotka vastustivat kaikkia kuvia pyhässä taiteessa, saivat aluksi yliotteen mutta myöhemmin Nikean toisen kirkolliskokouksen jälkeen (vuonna 787) valta siirtyi ikonoduuleille, jotka kunnioittivat ikoneita palvonnan apuvälineinä, pyhinä kuvina ja ovina taivaaseen.

Selkeästi ja yksinkertaisesti

Molempien itäisten osapuolten oli mahdoton hyväksyä Gregoriuksen keskitien väite ja näin ollen he vastustivat latinalaista paavia. Kuitenkin se esti läntisen taiteen historian seuraamasta juutalaista ja islamilaista taidetta, joka salli kuviointia muttei kuvia. Paavin mielestä taiteen tuli kertoa pyhä tarina niin selkeästi ja yksinkertaisesti kuin vain mahdollista, ilman koristeita tai häiriötekijöitä.

Rooman valtakunnan luhistuessa, juuri kääntyneiden Pohjois-Euroopan ‘barbaaristen’ heimojen ‘pakanallinen’ taide sovellettiin kertomaan pyhä tarina. Kelttien, saksien ja viikinkien alkuperäiset taidetyylit täydensivät tekstejä esimerkiksi Kellsin kirjassaLindisfarnen evankeliumikirjassa ja Jellingin riimukivissä. Kelttiläisistä luostareista janunnaluostareista tuli taiteiden luomisen, edistämisen ja säilyttämisen keskuksia. Tämä tehtävä siirrettiin myöhemmin benediktiiniläiselle luostariverkostolle, joka ulottui läntisen Euroopan halki. Kyseinen verkosto oli äärettömän tärkeä nousevalle eurooppalaiselle kulttuurille. Vaikka sekulaaritaidetta epäilemättä tuotettiin tällä aikakaudella, vain harvat teokset selvisivät linnojen, palatsien ja linnoitusten tuhosta konfliktien aikana. Yksi merkittävä poikkeus on Bayeux’n seinävaate Bretagnessa. Siinä näkyy vuoden 1066 Englannin normannivalloitus ja se selvisi sen takia, että se säilytettiin kirkossa.

Normannit ilmaisivat oman arkkitehtuurinsa, jota kutsuttiin romaaniseksi manner-Euroopassa, kirkoissa, luostarikirkoissa, tuomiokirkoissa ja katedraaleissa. Rakennukset olivat vahvoja, paksuseinäisiä linnakkeita, jotka oli koristeltu evankeliumin raamatullisten kohtausten freskoilla, viimeisellä tuomiolla tai kristillisten pyhimysten tarinoilla. Tässä oli militantti kirkko, joka taisteli pimeyden voimia vastaan ristiretkimentaliteetilla.

Taivas maan päällä

Seuraavaksi tuli ranskalainen tyyli, johon kuului suippokaaret, lasimaalaukset ikkunoissa ja lentävät tukipilarit. Katedraalit rakennettiin ‘kiviluurangon’ ympärille ja ne olivat kevyet ja kunnioitusta herättävät: taivas-maan-päällä, Uusi Jerusalem, Voittoisa Kirkko. Myöhemmät renessanssitaiteilijat tulisivat nimeämään tämän tyylin ‘goottilaiseksi’ tai barbaariksi heidän herättäessä eloon kreikkalaisten ja roomalaisten ‘puhtaat’ klassiset tyylit.

Noin 1200-luvulla kadonneet klassiset tyylit, joissa oli luonnollisempia, kolmiulotteisia ruumiiden kuvauksia, alettiin saada takaisin ja päämääränä pysyi pyhän kertomuksen kertominen elävämmällä tavalla. Tähän asti ihmisten maalaukset olivat pysyneet kaksiulotteisina ja muodottomina. Ne olivat kertoneet tarinoita ‘selkeästi ja yksinkertaisesti’. Taiteilijat olivat tehneet työtä nimettömästi katedraalien koristelemiseksi, veistoksien, kankaiden, ikkunoiden ja kivityön luomiseksi, Jumalan kunniaksi.

Renessanssi taiteessa alkoi Giotto di Bondonen (n.1267-1337) löydettyä takaisin taide, joka loi syvyyden illuusion tasaisella pinnalla, yhä evankeliumin tarinan elävöittämisen palveluksessa, samaan tapaan kuin sen ajan saarnaavat luostariveljet herättivät kuuntelijansa visualisoimaan Raamatun tarinoita.

Ja näin tämä renessanssi edisti suurten taitelijoiden historiaa. He löysivät pääinnoituksensa Raamatusta nykyaikaan asti, mikä näkyy tässä listassa Raamattu-teemaisia taideteoksia, joita kukin taiteilija tuotti. Yksin Rembrandtilla on 118 taideteosta, vaikka hän tosiasiassa teki yli 300 piirustusta, etsausta ja maalausta Raamatun teemoihin perustuen (katso kuva yllä).

Kuka voi väittää vastaan Raamatun kaikkialle ulottuvasta vaikutuksesta taiteeseemme?

Jeff Fountain

This Post Has 0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top