skip to Main Content
Silmiemme Edessä

Silmiemme edessä

Lyhyt kävely kodistani, joka sijaitsee toisella puolella Amsterdamin keskusasemaa, vie lukuisiin paikkoihin, jotka liittyvät Länsi-Afrikan, Ranskan Antillien, Brasilian ja Surinamin kanssa käytyyn orjakauppaan. Amsterdamin kaupunki oli yksi Surinamin omistajista ja Surinamin yhteisön kokouksia, joissa päätettiin tuhansien orjien kohtalosta, pidettiin kaupungintalossa.

Orjakauppa on nykyisin vapaamielisille hollantilaisille häpeätahra, vaikka menneisyydessä kirkot ja poliittiset instituutiot hyväksyivätkin sen. Äskettäin Rijksmuseum ilmoitti, että termiä ‘kultainen vuosisata’ ei tultaisi enää käyttämään viittaamaan vauraaseen 1600-lukuun, sillä siinä, että rikkauksia kartutettiin pakkotyön kautta ei ollut mitään ‘kultaista’. Orjuus on ollut laitonta Hollannissa ja sen siirtomaissa vuodesta 1863 lähtien ja se on kansainvälisesti tuomittua.

Kuitenkin tällä hetkellä, aivan silmiemme edessä, orjuus jatkuu täällä Amsterdamin sydämessä. Tarina toistuu kaupungeissa ympäri Eurooppaa ja ympäri maailmaa. Vaikka orjakauppa on kansainvälisen lain sekä YK:n ja EU:n julistusten tuomitsemaa, maailmanlaajuinen orjakauppa käyttää hyväksi 25 miljoonaa naista, lasta ja miestä – nyt enemmän kuin koskaan ennen historiassa. Maailmanlaajuiset ihmiskauppaajien ja parittajien verkostot ansaitsevat vuosittain150 biljoona euroa (!!). Suurimpaan osaan kauppaa kuuluu tyttöjen ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö, kun taas pakkotyö toisilla aloilla koskettaa monia lapsia.

Tätä orjakauppaa suojelee kaltaistemme ihmisten tietämättömyys ja välinpitämättömyys  sekä poliittisen tahdon puute ja virheellisesti ‘liberaali’ asenne toisia ihmisiä kohtaan. Perustelu on ikiaikainen. 1600-luvun filosofi väitti Amsterdamissa, että prostituutio oli tarpeen suojelemaan kaupungin naisia jopa 7000 merimieheltä, jotka nousivat maihin 1500 purjelaivalta, jotka olivat ankkuroituina kaupungin satamaan.

Paradoksaalista kyllä, ‘punaisten lyhtyjen’ perinne alkoi Amsterdamin Oude Kerkin jäsenten toimesta. Kirkko sijaitsee nyt kaupungin pahamaineisen Rosse-Buurt alueen keskustassa. He vaativat, että suojellakseen naisiaan hyväksikäytöltä, ilotalojen oven yläpuolelle tuli laittaa punainen valo. Tämä tapa levisi sitten ympäri maailmaa.

Kursseja?

Pitäisikö meidän olla ylpeitä ‘liberaaleista’ kaupungeistamme ja maistamme, joissa ‘vanhin ammatti’ on laillistettu ja joissa sitä voi harjoittaa aivan avoimesti? Romkjen kanssa osallistuin Amsterdamin kaupunginvaltuuston vaalitilaisuuteen. Siellä liberaalin puolueen naisehdokas väitti, että prostituutio oli vain ammatti muiden joukossa. Eräs kristillinen ehdokas kysyi sitten: ‘Aloitammeko siis prostituution kurssit lukiossa?’

Euroopan parlamentin vuosittaisen rukousaamiaisen jälkeen Brysselissä viime viikolla osallistuin paneelikeskusteluun, joka käsitteli nykyaikaista orjuutta. Keskustelussa varsinkin Amsterdam sai osakseen erityistä tarkastelua. Muutaman asiantuntijan, kuten John Richmondin, Amerikan ihmiskauppalähettilään,  seurassa, englantilainen Jane Lasonder kertoi tarinansa. Hänen isäpuolensa oli hakannut häntä ja käyttänyt häntä hyväksi ja hänet oli pakotettu prostituution maailmaan.

Jane kysyi, kuinka oli mahdollista laillistaa naisten päivittäinen raiskaaminen, kun kyseiset naiset pakotetaan vastoin omaa tahtoaan seksiin yli kahdenkymmenen miehen kanssa joka päivä. He puuduttavat itsensä huumeilla ja vihaavat miehiä syvästi mutteivät useinkaan uskalla jättää työtään.

Millainen liberalismi puolustaa miesten vapautta käyttää hyväksi haavoittuvia naisia?

Mikä on vialla yhteiskunnassa, jossa pidetään avarakatseisena turistien ja jopa koululasten päivittäinen kulku ohi ikkunoiden, joissa vähäpukeiset naiset esittelevät itseään ja yrittävät saada parittajien vaatiman asiakkaiden kiintiön täyteen sille päivälle? Tekeekö asian laillistaminen siitä oikean? Miksi ihmiset eivät häpeä nykyajan ihmiskauppaa yhtä paljon kuin kyseenalaisen menneisyyden orjuutta?

Uhkauksia

Hän kertoi siitä, kuinka hän vieraili naisten luona ikkunoiden takana Amsterdamissa ja näki koululasten ryhmiä, joiden opettajat kuljettivat lapsia ikkunoiden ohi ja puhuivat ‘avoimesta ja valistuneesta kulttuuristamme’. Hänen kirjassaan ‘Red Alert’, Jane kertoo omasta matkastaan Hollannin, Englannin ja Israelin halki sekä myös tekemistään (erittäin salaisista) haastatteluista tusinan muun kaduilla ja ikkunoiden takana työhön pakotetun naisen kanssa.

Huolimatta parittajien tappouhkauksista, Jane vaatii, että nämä tarinat täytyy kertoa, jotta yleinen mielipide voisi muuttua. ‘Se saa vereni kiehumaan!’ hän kertoi Brysselin yleisölleen, joka antoi hänelle raikuvat aplodit.

Ennen poliittista tehtäväänsä, Richmond eli Intiassa kolmen vuoden ajan taistelemassa ihmiskauppaa vastaan kolmannella sektorilla ja työskennellen International Justice Missionin kanssa (IJM). Hän sanoi, ettei orjuus muuttunut vääräksi vuonna 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kautta. Se on aina ollut väärin. Hän mainitsi, että noin 400o vuoden ajan jokin orjuuden muoto oli esiintynyt ja ollut laillistettu maailman jokaisessa maassa. Vain viimeisten 220 vuoden aikana – eli aivan pienen hetken verran – kansat ovat alkaneet yksitellen tunnustaa orjuuden kauhut ja säätää lakeja, jotka rajoittavat orjakauppaa ja vapauttavat sen vaikutuksen alla olevia ihmisiä.

Tämä muutos, hän lisäsi, alkoi pienestä sitoutuneiden uskovien ryhmästä. Se voi tapahtua uudelleen.

Jeff Fountain

Schuman Centren johtaja

This Post Has 0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top